VIRSU on paitsi eräänlainen suomalaisen kansankulttuurin symboli myös lyhenne sanoista VIRo ja SUomi. Tutkimusprojekti ja -verkosto VIRSU yhdistää niitä, jotka tutkivat ja opettavat suomea ja viroa vieraana/toisena kielenä. Tämä yhteistyö käynnistyi Tartossa ja Tallinnassa pidetyissä kokouksissa 1997 ja on vähitellen laajennut niin, että jokseenkin jokaisessa Suomen yliopistossa toimii VIRSU-yhteyshenkilö. VIRSU järjestää säännöllisesti seminaareja, työpajoja ja konferensseja (ks. valikon kohtaa "Tapahtumia"), ja sen piirissä on ilmestynyt sekä teoreettisia että soveltavan kielitieteen alueeseen kuuluvia julkaisuja.

Suomalais-ugrilaisten kielten opiskelun tarve on kasvanut etenkin kaupan, tieteellisen yhteistyön ja matkailun alalla samoin kuin vapaassa sivistystyössä. Tämä tosin koskee lähinnä kolmea suurta suomalais-ugrilaista kansallisvaltiokieltä (suomi, viro, unkari), mutta vähemmistöjen kielellisten ihmisoikeuksien saadessa yhä enemmän kansainvälistä huomiota myös suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten opetuksen merkitys tullee kasvamaan. Kolmannessa kansainvälisessä VIRSU-konferenssissa Joensuussa 19.–20.1.2007 yhteistyötä päätettiin laajentaa kattamaan kaikkien suomalais-ugrilaisten kohdekielten opetuksen ja oppimisen kysymykset, ja ehdotukset ja yhteistyötarjoukset ovat edelleen tervetulleita.

VIRSU-projektin päämääränä on vertailla suomalais-ugrilaisten kielten omaksumisen ja opetuksen erityispiirteitä. Suurin osa tähänastisesta kielenoppimisen tutkimuksesta on keskittynyt indoeurooppalaisiin kieliin, ja tämän tutkimuksen tulokset saattavat asettua täysin uuteen valoon, kun niitä vertaillaan rakenteeltaan toisentyyppisistä kielistä saatuun tietoon. Näin suomalais-ugrilaisten kielten oppimisen tutkimus tarjoaa tärkeän uuden ulottuvuuden alan tutkimukseen ja toivottavasti myös apua käytännön opetustyön ja oppimateriaalien kehittämiseen.